Väitös: Tietoverkkoja käytetään opetuksessa materiaalin jakelukanavana
25.07.2012
Verkon opetuskäyttötavat eivät ole monipuolistuneet viimeisen neljäntoista vuoden aikana. Tietoverkkoa ei hyödynnetä opetuksessa vuorovaikutukseen vaan se on lähinnä materiaalin jakelukanava. Verkon käyttö on lisääntynyt vain määrällisesti.
VTL Lauri Saarinen tutki Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun tekemäänsä väistökirjaa varten tieto- ja viestintätekniikan käyttöä Kauppakorkeakoulun opetuksessa vuosina 1996–2010. Tulosten mukaan verkkopalveluihin sisäänrakennettuja ominaisuuksia, kuten avointa tiedon jakamista, verkottumista ja yhteistoimintaa, ei hyödynnetä opetuksessa monipuolisesti.
Tietoverkon käyttö opetuksessa heijastelee nykyisin olemassa olevaa kulttuuria ja toimintatapoja, jotka perustuvat usein luentoihin ja tentteihin. Tieto- ja viestintätekniikka voisi kuitenkin nopeuttaa kulttuurin muutosta myös yliopistoissa ja johtaa uusiin vuorovaikutuksen muotoihin.
– Yliopistojen on pysyttävä mukana muutoksessa, jotta tieto- ja viestintätekniikkaa voidaan käyttää tehokkaasti osana opetusta ja opiskelua strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi, sanoo Saarinen.
Tutkimuksessa luotiin käsitteellinen työkalu, jota voidaan käyttää opetuksen suunnittelun ja konsultoinnin tukena. Työkalun ydin muodostuu kurssisivuston mallista ja opetuksen suunnittelun tukiprosessista. Työkaluun sisältyvät myös mm. hallinnon prosessit, laadunvarmistus sekä muita sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä.
Väitöstilaisuus
Lauri Saarisen (VTL, Helsingin yliopisto) tietojärjestelmätieteen aineeseen kuuluva väitöskirja Enhancing ICT Supported Distributed Learning through Action Design Research tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 3.8.2012 klo 12.15 alkaen (Arkadia, sali E-341, 3. kerros, Lapuankatu 6).
Vastaväittäjänä toimii professori Terry Ryan (Claremontin yliopisto) ja kustoksena ma. professori Matti Rossi.
Tiedotusvälineiden edustajat voivat tiedustella ilmaiskappaleita Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun viestinnästä, viestinta-econ(at)aalto.fi tai puh.040 353 8317. Väitöskirjan voi tilata sähköpostitse osoitteesta: toolo(at)ayy.fi
Lisätietoja: Lauri Saarinen (lauri.saarinen(at)aalto.fi), puh. 050 5849 726

