Kuva: Forum Virium Helsinki

Videoyhteys vähensi yksinäisyyttä ja lisäsi turvallisuutta

18.07.2012

Edistynyt teknologia tukee ja tuo uusia mahdollisuuksia vanhusten kotona asumiseen ja kotihoitoon. Helsingin kaupunki kokeili videopuhelinta kotihoidossa, ja sekä hoitajien että vanhusten kokemukset teknologian käytöstä olivat erittäin positiivisia.

Videoneuvotteluteknologiaa kokeiltiin sekä kotihoidon päivittäisen hoidon että turvapalveluiden tukena. Puolitoista vuotta kestäneeseen kokeiluun osallistuivat Forum Virium Helsinki, Helsingin kaupungin kotihoito, Palmia, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR ja Tunstall.

– Erilaisia teknisiä apuvälineitä on testattu aiemminkin. Nyt teknologia alkaa olla riittävän kehittynyttä, että sen käyttö on helppoa ja varmaa, kertoo Kauppakorkeakoulun Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR:n tutkija Petra Turkama.

Tulosten mukaan videoyhteyden ansiosta vanhusten yksinäisyyden tunne väheni ja turvallisuuden tunne kasvoi. Kaikista suurin koettu hyöty oli lisääntyneessä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Eräskin vanhus kommentoi, että tuntuu kuin ruudussa näkyvä ihminen olisi läsnä samassa huoneessa.

Tutkija Petra Turkaman mukaan lisääntynyt sosiaalinen kontakti vaikutti pilotin tässä vaiheessa olevan hoitoa tärkeämpää. Se näkyi mm. siten, että vanhukset itse ottivat laitteella yhteyttä kotihoitoon.

Videopuhelimella parempaa palvelua

Kokeilu oli tarvelähtöinen sekä vanhusten että hoitajien puolelta. – Vanhus pystyi itse ottamaan yhteyden kotihoitoon ja siten valitsemaan sen hetken, jolloin juttelee hoitajien kanssa. Tätä kiiteltiin, koska näin arvokkuus säilyi. On eri asia jutella hoitajan kanssa rauhassa kahvikupin ääressä kuin vaikka pesulla ollessa, kertoo Turkama. 

Hoitajat halusivat puolestaan tasoittaa ruuhkahuippuja; esimerkiksi aamut ovat kaikista kiireisintä aikaa kotihoidossa. Lisäksi käynti vanhusten luona on kalliimpaa ja vie enemmän aikaa kuin soittaminen.

– Laitteen vaikutusta fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin on luonnollisesti hankala mitata. Sen sijaan on helpompi mitata kustannuksia, ja laitteen huomattiin vähentäneen käyntejä vanhusten luona, sanoo Turkama.

Videopuhelimessa on kosketusnäyttö ja vain yksi nappula, jota painamalla saa yhteyden kotihoitoon. Kosketusnäyttö on helppokäyttöinen eivätkä vanhukset vierastaneet teknologiaa. Palautteen mukaan ruudulle oli helppo puhua.

Mielenrauhaa sekä vanhuksille että omaisille

Hoitajien mukaan videoyhteys tuo apua erityisesti ennakointiin ja ennaltaehkäisevään toimintaan. Laite paransi myös työn organisointia. Virtuaalikäynnit täydentävät kotihoidon palvelua, mutta ne voivat joissain tapauksissa jopa vähentää ja korvata perinteisiä kotikäyntejä.

Tulosten mukaan laitteen käyttö on lisännyt vanhusten arjen mielekkyyttä ja tuonut heille mielenrauhaa. Tämä näkyi mm. hälytyskäyntien vähenemisenä. Laite lisäsi kotihoidon ylläpitävää roolia.

Lisäksi videopuhelin helpotti sukulaisten ja ystävien yhteydenottoja ja toi myös heille mielenrauhaa.

Tavoitteena on, että videopuhelin voitaisiin ottaa laajempaan käyttöön jo ensi vuonna.

Julkisten palvelujen palvelulogiikka muuttuu

Projekti on osa laajempaa palvelumuutosta, joka on parhaillaan käynnissä julkisissa palveluissa. Niiden toiminta alkaa yhä enemmän muistuttaa yritysten tarjoamia palveluja, jolloin palvelut määritellään bisneslähtöisesti ja toiminta muuttuu entistä tehokkaammaksi. Luonnollisesti palvelujen laadun suhteen ei tehdä kompromisseja.

Turkama kertoo, että tämä palvelumuutos on CKIRissä oma tutkimusalueensa. Hänen mukaansa on tärkeää, että muutos tiedostetaan, sillä se on aina vaikeaa.

Kotihoitoon kuuluu hoivalogiikka ja hoitajilla on vahva identiteetti. Helsingin kotihoidossa ei muuteta palveluprosessia vaan ostetaan palvelu Palmialta, joka tuottaa jo nyt esimerkiksi hälytyspalvelut ja ruuan. Palvelujen logiikka kuitenkin muuttuu, sillä Palmian toiminta perustuu liiketoimintaan.


Tiedot tutkimuksesta ovat myös Aalto Service Factoryn julkaisemassa Towards Peer-production in Public Services -kirjassa.

Lue lisää tutkimuksesta Tutkimusraportista (pdf)

Takaisin

Bookmark and Share