Väitös: Suomalaisten vanhanaikaiset arvot ja säännöt syynä kasvuyritysten vähyyteen

14.06.2012

Suomalaisen yhteiskunnan vanhanaikaiset arvot ja säännöt ovat syynä kasvuyritysten pieneen määrään. Kasvuyritysten luominen ei ole vain yksittäisten yrittäjien ja johtajien asia, vaan se on koko yhteisön toiminnan tulosta. Tämä on oleellista kun suunnitellaan ja toteutetaan kasvuyrittäjyyttä tukevia, käytännönläheisiä politiikka- ja kehitysohjelmia ja perustetaan kasvuyrityksiä.

KTL Jari Hand[Kuva:Handelberg_pieni.jpg]elbergin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemä tutkimus kertoo miksi Suomi tuottaa vähän kansainvälisiä kasvuyrityksiä vaikka täällä satsataan koulutukseen ja tutkimukseen. Lisäksi Handelberg valottaa syitä miksi Suomessa puhutaan niin paljon yrittäjyydestä ja kasvuyrittäjyydestä, toisin kuin vielä pari vuosikymmentä sitten.

Tutkimuksen mukaan suomalainen yhteiskunta ei ole ajan tasalla. Järjestelmä periytyy vanhanaikaisesta toimintaympäristöstä, ajalta, jolloin maailma jakautui kahtia sosialistiseen ja kapitalistiseen. Tällöin Suomi oli vielä varsin suljettu ja sen markkinat säänneltyjä. Suomalaiset pitävät historian kuluessa muotoutunutta järjestelmää ja sen arvoja, normeja, sääntöjä ja tapoja itsestään selvinä. Suomalaisten toiminta ja mm. ohjautuminen ammatteihin johtuu tästä järjestelmästä.

Toimintaympäristön tunnistaminen välttämätöntä kasvuyritysten syntymiselle

Kun sosialismi romahti 1990-luvulla, maailma muuttui nopeasti dynaamisemmaksi ja hektisemmäksi paikaksi. Entiset sosialistivaltiot siirtyivät tukemaan kuluttaja- ja markkinavetoista taloutta. Keskustelu kasvuyrityksistä ja niiden tärkeydestä sekä haasteista on osa tätä kehitystä. Jotta voisimme tuottaa kansainvälisesti merkittäviä kasvuyrityksiä ja niitä luotsaavia yrittäjiä, täytyy tunnistaa toimintaympäristö ja vastata sen vaatimuksiin.

Väitöstutkimus selvittää nuorten teknologiayritysten yrittäjien ja johtoryhmien ominaisuuksien sekä muiden toimintaympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutusta yritysten syntyyn ja kasvuun. Tutkimus koostuu neljästä osatutkimuksesta, joista jokainen tuottaa täydentävää tietoa johtoryhmän ominaisuuksien ja kasvun välisestä suhteesta.

Väitöstilaisuus

KTL Jari Handelbergin johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksen yrittäjyyden aineeseen kuuluva väitöskirja Johtoryhmän ominaisuudet ja yrityksen kasvu (Aspects of Top Management Team and Firm Growth) tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa keskiviikkona 20.6.2012 klo 12 alkaen (juhlasali B-163, 1 krs, Runeberginkatu 14-16, 00100 Helsinki).

Vastaväittäjinä toimivat professori Antti Paasio (Turun yliopiston kauppakorkeakoulu) ja professori emeritus Asko Miettinen (Tampereen teknillinen yliopisto). Kustoksen toimii professori Arto Lahti. Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Tiedotusvälineiden edustajat voivat tiedustella ilmaiskappaleita Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun viestinnästä, viestinta-econ(at)aalto.fi tai puh. 050 566 5673. Väitöskirjan voi tilata sähköpostitse osoitteesta: toolo(at)ayy.fi.

Lisätietoja: Jari Handelberg (jari.handelberg(at)aalto.fi), puh. 050 4385 736.

Takaisin

Bookmark and Share