Väitös: Tehokkaat tiedonsiirto ja -luonti edistävät pkt-yritysten kansainvälistymistä

03.05.2012

Tenho Kohosen Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun tekemä tutkimus yhdistää oppimiskulttuurin yrityksen sisäiseen tiedonsiirtoon. Lisäksi tutkimuksessa yhdistetään sosiaalinen pääoma ulkoiseen tiedonsiirtoon. Tulosten mukaan hyvä oppimiskulttuuri parantaa sisäistä tiedonsiirtoa ja runsas sosiaalinen pääoma ulkoista tiedonsiirtoa.

Sisäisessä tiedonsiirrossa tietoa siirtyy yrityksessä eri toimijoiden kesken. Ulkoisessa tiedonsiirrossa tietoa siirtyy yritykseen sen ulkopuolelta, esimerkiksi asiakkailta tai muista yrityksistä.

[Kuva:Kohonen_Tenho_pieni.jpg]Pienissä ja keskisuurissa teollisuusyrityksissä (pkt-yritykset) panostukset tiedonsiirtoon ja -luontiin edistävät yritysten kansainvälistymistä. Tiedonsiirto ja -luonti ovat avainasemassa erityisesti kansainvälistymisen tärkeimmissä toiminnoissa eli tuotannossa, tuotekehityksessä ja kansainvälisessä markkinoinnissa.

Tiedonluonti alkaa ideasta. Tämän jälkeen ideasta muodostetaan käsitys, joka hyväksytään yleisesti. Lopuksi uusi tieto otetaan käyttöön, esimerkiksi sitä sovelletaan yrityksen tuotannossa.

Tutkimuksessa paneudutaan pkt-yrityksiin, jotka valmistavat komponentteja ulkomaisille lopputuotteiden valmistajille. Tutkimus tuo uutta tietoa niin tiedonsiirtoon ja -luontiin kuin pkt-yritysten kansainvälistymiseen. Esimerkiksi suurissa yrityksissä kehitetty tiedonluonnin teoria on liian monivaiheinen pkt-yrityksiin. Pkt-yrityksiin soveltuu usein yksinkertaisempi malli. Esimerkiksi päälliköllä on uusi näkemys, hän ”myy” sen toisille ja se toteutetaan käytännössä.

Oppimiskulttuuri ja sosiaalinen pääoma parantavat tiedonsiirtoa

Kohosen tutkimuksen mukaan sisäisessä tiedonsiirrossa keskeisintä on tuotantotiimien osaamisen kehittäminen, jotta tuotanto tehostuu ja tuotteiden laatu paranee. Tiimien välinen tiedonsiirto tuotannon eri vaiheissa on niin ikään tärkeä, koska se nostaa koko tuotantoketjun tuottavuutta. Sisäistä tiedonsiirtoa edistää oppimiskulttuuri, jossa jokainen on valmis tekemään parhaansa.

Ulkoisessa tiedonsiirrossa hyödynnetään niin asiakkaiden kuin eri organisaatioiden tietoa, joka voi liittyä eri toimintoihin. Yrityksen tehdessä uusia linjauksia voidaan hyödyntää esimerkiksi ulkopuolisten hallituksen jäsenten osaamista. Henkilökohtaisiin suhteisiin perustuvalla sosiaalisella pääomalla on suuri merkitys siirrettäessä tietoa yritykseen sen ulkopuolelta.

Tutkimuksen keskeinen löydös oli yritysten kansainvälistymiseen liittyvien linjausten vaikutus tiedonsiirtoon ja -luontiin. ”Yhteistyönsyventäjä” keskittyy vain muutamaan ulkomaiseen asiakkaaseen läheisessä maassa. Tällöin kontakteissa on monia erilaisia osaajia, joiden kesken voi syntyä monipuolista uutta tietoa. ”Markkinoidenlaajentaja” taas hakeutuu koko ajan uusiin kohdemaihin joko vain Euroopassa tai muissakin maanosissa. Markkinoidenlaajentajan tiedonsiirto ja -luonti perustuu kontakteihin useiden uusien ja entistä haastavampien asiakkaiden kanssa.

Väitöstilaisuus

KTL Tenho Kohosen kansainväliseen liiketoimintaan liittyvä väitöskirja Tiedonsiirto ja -luonti metallialan osatoimittajien kansainvälistymisessä. Lähtökohtina sosiaalinen pääoma ja oppimiskulttuuri tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussaperjantaina 11.5.2012 klo 12.00 alkaen (Chydenia, Stora Enso -sali, 3. kerros, Runeberginkatu 22 – 24, Helsinki).

Vastaväittäjänä toimii professori Olavi Uusitalo (Tampereen teknillinen yliopisto) ja kustoksena professori Rebecca Piekkari. Ohjaajana toimi professori Mika Gabrielsson.

Tiedotusvälineiden edustajat voivat tiedustella ilmaiskappaleita Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun viestinnästä, viestinta-econ [at] aalto [dot] fi tai puh. 050 566 5673. Väitöskirjan voi tilata sähköpostitse osoitteesta: toolo [at] ayy [dot] fi

Lisätietoja: Tenho Kohonen (tenhokohonen [at] gmail [dot] com), puh. 050 367 9553

Takaisin

Bookmark and Share