Media kyseenalaistaa naisstereotypioita
10.01.2012
Media ei aina välttämättä vahvista olemassa olevia sukupuolistereotypioita, vaan se myös kyseenalaistaa naisten stereotyyppisiä kuvauksia. Johtavassa asemassa olevat naiset itse hyödyntävät stereotypioita imagon hallinnassa.
[Kuva:TownstedTaija_pieni.jpg]Taija Townsendin tutkimus yhdistää viestinnän, sukupuolen ja johtamisen näkökulmia. Tutkimuksen johtopäätös on, että sukupuolen merkitys suhteessa johtajuuteen on muuttumassa. Lisäksi globaalissa yhteiskunnassamme on vallalla useampia keskenään kilpailevia sukupuoleen liittyviä käsityksiä.
Sukupuolistereotypioiden merkitysten väheneminen julkisessa keskustelussa poikkeaa aiemmista organisaatioviestinnän ja sukupuolitutkimuksen tutkimustuloksista.
Sukupuolistereotypioita hyödynnetään imagon rakentamisessa
Townsendin väitöstutkimus tarkastelee kuinka politiikan ja yrityselämän johtavissa asemissa toimivia naisia kuvataan julkisessa keskustelussa. Tutkimus keskittyy Hillary Clintoniin (Yhdysvaltain ulkoministeri) ja Nicola Horlickiin (brittiläinen investointipankkiiri), kuinka heitä kuvataan mediateksteissä ja kuinka he kuvaavat itseään omaelämäkerroissaan.
Mediateksteissä Hillary Clintonia ja Nicola Horlickia ei aina esitetä johdonmukaisesti olemassa olevien stereotypioiden mukaisina. Sen sijaan mediakuvaukset riippuvat asiayhteydestä ja erityisesti siitä, tekeekö sukupuolen korostaminen uutisesta kiinnostavamman.
Omaelämäkerroissaan Clinton ja Horlick hyödyntävät olemassa olevia sukupuolistereotypioita rakentaessaan imagoaan johtajana. Tämä osoittaa, että sukupuolen merkitystä voidaan muuttaa ja uusia käsityksiä muodostaa vanhojen pohjalta.
Väitöstutkimus korostaa kielellisten viestintäprosessien merkitystä ja tuo esiin näkemyksen, että sosiaalisten ilmiöiden merkitysten syntyyn vaikuttavat kaikki kielenkäytön eri tasot.
Väitöstilaisuus
Taija Townsendin (FM, Helsingin yliopisto) kansainvälisen yritysviestinnän aineeseen kuuluva väitöskirja Naiset johtajina teksteissä tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 20.1.2012 klo 12.15 alkaen (Chydenia, Stora Enso –sali, 3. kerros, Runeberginkatu 22-24).
Vastaväittäjänä toimii professori Geert Jacobs (Ghentin yliopisto) ja kustoksena emeritaprofessori Mirjaliisa Charles.
Tiedotusvälineiden edustajat voivat tiedustella ilmaiskappaleita Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun viestinnästä, viestinta-econ(at)aalto.fi tai puh. 050 566 5673. Väitöskirjan voi tilata sähköpostitse osoitteesta: toolo(at)ayy.fi
Lisätietoja: Taija Townsend (taija.townsend(at)aalto.fi), puh. 040 727 5983
