Uutiset

Digitaaliset palvelut lisäävät tuottavuutta, talouskasvua ja hyvinvointia

08.03.2013 Tietotekniikka- ja liike-elämän palveluista on tullut kansantaloutemme uusi, metsä- ja metalliteollisuuteen verrattavissa oleva menestystekijä.

Väitös: Tarkka ohjeistus paransi yritysten riskitiedottamista

07.03.2013 Suomalaisten pörssiyritysten riskitiedottamisen laatu parani, kun Kirjanpitolautakunta vuonna 2006 antoi siitä yksityiskohtaisen kansallisen ohjeistuksen ja täsmensi kirjanpitolain vaatimuksia. Tämä kävi ilmi KTM Antti Miihkisen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässä laskentatoimen väitöskirjassa.

Talousguru-kilpailussa menestyneet saavat opiskeluoikeuden Kauppakorkeakouluun

07.03.2013 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu tarjoaa opiskelupaikkaa Talousguru-kilpailussa kolmen parhaan joukkoon sijoittuneille lukiolaisille. Tämä on uusi, tänä vuonna käyttöön otettu väylä päästä opiskelemaan Kauppakorkeakoulussa.

Erkki Ormala Professor of Practice –tehtävään Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitokselle

06.03.2013 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani on nimittänyt TkT Erkki Ormalan Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitokselle professorin (Professor of Practice) tehtävään 1.3.2013-31.7.2016 väliseksi ajaksi. Professuurin ala on innovaatioiden johtaminen.

Väitös: Menestyvä yritys tarvitsee innovaatioiden lisäksi liiketoimintaosaamista

04.03.2013 Pelkkä innovatiivisuus ei ole menestyksen tae yrityksissä. Menestyvä yritys tarvitsee innovaatioiden lisäksi aina myös liiketoimintaosaamista, kuten kykyä tunnistaa ja hyödyntää kannattavasti innovatiivisia liiketoimintamahdollisuuksia.

Haku uusiin kandidaattiohjelmiin alkaa

01.03.2013 Aalto-yliopistossa on käynnissä kandidaatin tutkintojen uudistaminen, jonka yhteydessä opinnot jaetaan nykyistä selkeämmin kandidaatti- ja maisterivaiheeseen.

KY valitsi Vuoden opettajaksi Ville Hallavon

28.02.2013 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Tuotantotalouden peruskurssin opettaja Ville Hallavo valittiin KY:n (Helsingin kauppatieteiden ylioppilaat ry) vuosijuhlassa 23.2.2013 Vuoden opettajaksi.

Lisää kehittämis- ja asiakkuusosaamista Aalto EE:hen

27.02.2013 Aalto EE:n kansainvälistymisen ja kasvun myötä sen toimintoja on vahvistettu seuraavin nimityksin:

RSS RSS 2.0 -syöte

Bookmark and Share