Dekaanit
Dekaani Ingmar Björkman
KTT Ingmar Björkman (s. 1959) valmistui kauppatieteiden tohtoriksi Hanken Svenska handelshögskolanista vuonna 1989. Osan tohtoriopinnoistaan hän suoritti Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa. Ennen Aalto-yliopistoon siirtymistään hän toimi Hankenilla johtamisen ja organisaatiot -aineen professorina ja kyseisen laitoksen johtajana vuosina 1998−2011. Hän toimi Hankenin vararehtorina vuosina 2005−2007 vastuualueenaan kansainvälistyminen. Björkman on toiminut vierailevana professorina useissa Euroopan ja Aasian kauppakorkeakouluissa.
Ingmar Björkmanin tutkimusalue on kansainvälinen johtaminen, erityisesti ihmisten johtaminen monikansallisissa yhtiöissä.
Varadekaani Seppo Ikäheimo
KTT Seppo Ikäheimo (s. 1963) on laskentatoimen professori, erityisalanaan yrityksen hallinnointi sekä ylimmän johdon palkitseminen. Ikäheimo on Kauppakorkeakoulun Helsingin kandidaattiohjelman johtaja. Ikäheimo on toiminut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa (aikaisemmin Helsingin kauppakorkeakoulu) vuodesta 1999.
Hän on vieraillut useissa ulkomaisissa yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä.
Professori Seppo Ikäheimo toimii dekaanin varamiehenä tehtävänään opetus ja oppiminen.
Varadekaani Rebecca Piekkari
KTT Rebecca Piekkari on toiminut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa (aikaisemmin Helsingin kauppakorkeakoulu) kansainvälisen liiketoiminnan, erityisesti kansainvälisen johtamisen professorina vuodesta 2004. Hän on aiemmin toiminut Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksen varajohtajana sekä CEMS-maisteriohjelman johtajana.
Rebecca Piekkari on vieraillut useissa ulkomaisissa yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä.
Professori Rebecca Piekkari toimii dekaanin varamiehenä tehtävänään tutkimus ja kansainvälinen yhteistyö.

