Johtavaa näkemystä.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu (aikaisemmin Helsingin kauppakorkeakoulu) on perustettu vuonna 1911. Kauppakorkeakoulu on Suomen johtava kauppakorkeakoulu ja yksi Euroopan kärkikauppakorkeakouluista. 

Kauppakorkeakoululle on myönnetty ensimmäisenä pohjoismaisena kauppakorkeakouluna alansa tärkeimmät kansainväliset laatuakkreditoinnit:  AACSB, AMBA and EQUIS. Siten se kuuluu maailman kauppakorkeakoulujen parhaimmistoon.

Kauppakorkeakoulu on noin 4 000 opiskelijan ja 500 työntekijän muodostama innovatiivinen yhteisö. Pääkampus sijaitsee Helsingissä ja toinen kampus Mikkelissä.

Kauppakorkeakoulu on osa Aalto-yliopistoa, joka on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan monialainen tiede- ja taideyhteisö. Aalto-yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista.

Avaintietoa

Kauppakorkeakoulu
Luvut ovat vuodelta 2012, suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2011 lukuihin.

Perustutkinto- ja jatko-opiskelijoita: 3 927 (3 856)[Kuva:aalto_pallo_verkko.png]
Kandidaatintutkintoja: 381
Maisterintutkintoja: 390 (313)
Tohtorintutkintoja: 26 (24)
Henkilöstö: 550 (540)
Professoreiden lukumäärä: 70 (67)

 

 

 

 

 

Suoritetut tutkinnot laitoksittain

Laitos kandi maisteri tohtori
Taloustiede 40 35 3
Laskentatoimi 113 71 1
Rahoitus 51 48 3
Tieto- ja palvelutalous 37 38 4
Markkinointi 43 56 4
Johtaminen ja
kansainvälinen liiketoiminta
31 110 9
Viestintä - 32 2
Mikkelin BScBA-ohjelma 66 - -
Yhteensä 381 390 26

 

Opiskelemaan hakeneet / hyväksytyt

Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta:
hakeneet 3 468
hyväksytyt 311

Mikkelin BScBA-ohjelma
hakeneet 920
hyväksytyt 80

Maisteritason valinta
hakeneet 1 311
hyväksytyt 224  

Maailmanluokan kauppakorkeakouluksi
vuoteen 2020 mennessä

Missio

Aalto-yliopiston missiona on muuttaa maailmaa korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen kautta sekä kouluttaa vastuullisia asiantuntijoita yhteiskunnan suunnannäyttäjiksi. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toteuttaa tätä missiota edistämällä vastuullista liiketoimintaosaamista.

Visio

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toteuttaa Aalto-yliopiston visiota vaikuttavuudestaan tunnettuna, alojensa parhaiden kohtaus- ja menestymispaikkana nousemalla maailmanluokan kauppakorkeakouluksi vuoteen 2020 mennessä.

Strategia

Kauppakorkeakoulun strategiassa korostuvat kansainvälistyminen, huippututkimus, opiskelijakeskeinen oppimiskulttuuri sekä laadusta palkitseminen.

Johto

[Kuva:ingmar_bjorkman-002.jpg]Dekaani, professori, KTT Ingmar Björkman (s. 1959) valmistui kauppatieteiden tohtoriksi Hanken Svenska handelshögskolanista vuonna 1989. Osan tohtoriopinnoistaan hän suoritti Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa.  Ennen Aalto-yliopistoon siirtymistään hän toimi Hankenilla johtamisen ja organisaatiot -aineen professorina ja kyseisen laitoksen johtajana vuosina 1998−2011. Hän toimi Hankenin vararehtorina vuosina 2005−2007 vastuualueenaan kansainvälistyminen. Björkman on toiminut vierailevana professorina useissa Euroopan ja Aasian kauppakorkeakouluissa.

Ingmar Björkmanin tutkimusalue on kansainvälinen johtaminen, erityisesti ihmisten johtaminen monikansallisissa yhtiöissä.

[Kuva:ikaheimoseppo_01-002.jpg]Varadekaani, professori, KTT Seppo Ikäheimo (s. 1963) on laskentatoimen professori, erityisalanaan yrityksen hallinnointi sekä ylimmän johdon palkitseminen. Ikäheimo on Kauppakorkeakoulun Helsingin kandidaattiohjelman johtaja. Ikäheimo on toiminut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa (aikaisemmin Helsingin kauppakorkeakoulu) vuodesta 1999.

Hän on vieraillut useissa ulkomaisissa yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä.

Professori Seppo Ikäheimo toimii dekaanin varamiehenä tehtävänään opetuksen kehittäminen.


[Kuva:piekkarirebecca_01_1.jpg]Varadekaani, professori, KTT Rebecca Piekkari on toiminut Kauppakorkeakoulussa kansainvälisen liiketoiminnan, erityisesti kansainvälisen johtamisen professorina vuodesta 2004. Hän on aiemmin toiminut Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksen varajohtajana sekä CEMS-maisteriohjelman johtajana.

Rebecca Piekkari on vieraillut useissa ulkomaisissa yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä.

Professori Rebecca Piekkari toimii dekaanin varamiehenä tehtävänään tutkimus ja kansainvälinen yhteistyö.

 

 

Organisaatio

[Kuva:econ_organisaatio.jpg]

Bookmark and Share