Johtavaa näkemystä.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu (aikaisemmin Helsingin kauppakorkeakoulu) on perustettu vuonna 1911. Kauppakorkeakoulu on Suomen johtava kauppakorkeakoulu ja yksi Euroopan kärkikauppakorkeakouluista.
Kauppakorkeakoululle on myönnetty ensimmäisenä pohjoismaisena kauppakorkeakouluna alansa tärkeimmät kansainväliset laatuakkreditoinnit: AACSB, AMBA and EQUIS. Siten se kuuluu maailman kauppakorkeakoulujen parhaimmistoon.
Kauppakorkeakoulu on noin 4 000 opiskelijan ja 500 työntekijän muodostama innovatiivinen yhteisö. Pääkampus sijaitsee Helsingissä ja toinen kampus Mikkelissä.
Kauppakorkeakoulu on osa Aalto-yliopistoa, joka on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan monialainen tiede- ja taideyhteisö. Aalto-yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista.
Avaintietoa
Kauppakorkeakoulu
Luvut ovat vuodelta 2012, suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2011 lukuihin.
Perustutkinto- ja jatko-opiskelijoita: 3 927 (3 856)
Kandidaatintutkintoja: 381
Maisterintutkintoja: 390 (313)
Tohtorintutkintoja: 26 (24)
Henkilöstö: 550 (540)
Professoreiden lukumäärä: 70 (67)
Suoritetut tutkinnot laitoksittain
| Laitos | kandi | maisteri | tohtori |
| Taloustiede | 40 | 35 | 3 |
| Laskentatoimi | 113 | 71 | 1 |
| Rahoitus | 51 | 48 | 3 |
| Tieto- ja palvelutalous | 37 | 38 | 4 |
| Markkinointi | 43 | 56 | 4 |
| Johtaminen ja kansainvälinen liiketoiminta |
31 | 110 | 9 |
| Viestintä | - | 32 | 2 |
| Mikkelin BScBA-ohjelma | 66 | - | - |
| Yhteensä | 381 | 390 | 26 |
Opiskelemaan hakeneet / hyväksytyt
Kauppatieteellisen alan yhteisvalinta:
hakeneet 3 468
hyväksytyt 311
Mikkelin BScBA-ohjelma
hakeneet 920
hyväksytyt 80
Maisteritason valinta
hakeneet 1 311
hyväksytyt 224
Maailmanluokan kauppakorkeakouluksi
vuoteen 2020 mennessä
Missio
Aalto-yliopiston missiona on muuttaa maailmaa korkeatasoisen tutkimuksen ja opetuksen kautta sekä kouluttaa vastuullisia asiantuntijoita yhteiskunnan suunnannäyttäjiksi. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toteuttaa tätä missiota edistämällä vastuullista liiketoimintaosaamista.
Visio
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu toteuttaa Aalto-yliopiston visiota vaikuttavuudestaan tunnettuna, alojensa parhaiden kohtaus- ja menestymispaikkana nousemalla maailmanluokan kauppakorkeakouluksi vuoteen 2020 mennessä.
Strategia
Kauppakorkeakoulun strategiassa korostuvat kansainvälistyminen, huippututkimus, opiskelijakeskeinen oppimiskulttuuri sekä laadusta palkitseminen.
Johto
Dekaani, professori, KTT Ingmar Björkman (s. 1959) valmistui kauppatieteiden tohtoriksi Hanken Svenska handelshögskolanista vuonna 1989. Osan tohtoriopinnoistaan hän suoritti Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa. Ennen Aalto-yliopistoon siirtymistään hän toimi Hankenilla johtamisen ja organisaatiot -aineen professorina ja kyseisen laitoksen johtajana vuosina 1998−2011. Hän toimi Hankenin vararehtorina vuosina 2005−2007 vastuualueenaan kansainvälistyminen. Björkman on toiminut vierailevana professorina useissa Euroopan ja Aasian kauppakorkeakouluissa.
Ingmar Björkmanin tutkimusalue on kansainvälinen johtaminen, erityisesti ihmisten johtaminen monikansallisissa yhtiöissä.
Varadekaani, professori, KTT Seppo Ikäheimo (s. 1963) on laskentatoimen professori, erityisalanaan yrityksen hallinnointi sekä ylimmän johdon palkitseminen. Ikäheimo on Kauppakorkeakoulun Helsingin kandidaattiohjelman johtaja. Ikäheimo on toiminut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa (aikaisemmin Helsingin kauppakorkeakoulu) vuodesta 1999.
Hän on vieraillut useissa ulkomaisissa yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä.
Professori Seppo Ikäheimo toimii dekaanin varamiehenä tehtävänään opetuksen kehittäminen.
Varadekaani, professori, KTT Rebecca Piekkari on toiminut Kauppakorkeakoulussa kansainvälisen liiketoiminnan, erityisesti kansainvälisen johtamisen professorina vuodesta 2004. Hän on aiemmin toiminut Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksen varajohtajana sekä CEMS-maisteriohjelman johtajana.
Rebecca Piekkari on vieraillut useissa ulkomaisissa yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä.
Professori Rebecca Piekkari toimii dekaanin varamiehenä tehtävänään tutkimus ja kansainvälinen yhteistyö.
Organisaatio


